Thursday, February 12, 2009

Tunnustus

Olen ollut todella pahalla tuulella koko viikon, häästressi on saanut minusta yliotteen. Siksi olikin aivan ihana päivän piristys, kun sain Marialta tunnustuksen. Erityisen ihanaksi tunnustuksen tekee se, että Diagnoosi: Sisustusmania on Vihreän talon kanssa ensimmäiset blogit, joita olen alkanut seurata. Ja sitä kautta olen löytänyt kaikki muutkin ihanat blogit ja blogituttavuudet. Tulipas nyt monta ihanaa yhteen kappaleeseen :)


Palkinnon säännöt:
Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panoksen johdosta millä tahansa maailman kielellä. Jokainen palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin. Palkinnon saaja liittää palkinnon logon blogiinsa. Palkinnon saaja julkaisee säännöt omassa blogissa. Palkinto laitetaan eteenpäin viidelle blogille ja niiden kirjoittajille.

Minä haluan antaa palkinnon eteenpäin seuraaville:

Marialle, jonka DIY-osastoa jatkuvasti ihailen
Annikalle, joka ottaa ihania kuvia ihanasta talostaan
Sussulle, jonka värikäs koti on ihanan inspiroiva (nyt lopetan ihanan käytön tälle postaukselle)
Elegialle, jolla on taito tehdä sykähdyttäviä kuvakollaaseja
Nanalle, joka on saanut jopa minulle Lapin-kuumeen.

6 comments:

Anonymous said...

Ai jopa sinulle Lapin-kuumeen :) !
Oikein paljon kiitoksia tunnustuksesta! Mukava, että Lappi ja Lamenco jaksavat kiinnostaa... ;) Tsemppiä häähumuun, kyllä kaikki hyvin menee!

Jutta said...

Kyllä, jopa minulle! ;)

Tämä päivä on mennyt jo laantuneemmassa stressissä, ja onhan muutkin ihmiset selvinneet häistä... :)

Maria / Dg:Sisustusmania said...

Heh, paiskasit sitten taas tunnustuksella minua :-) Kiitos kovasti. Inspiroidutaan jatkossakin toistemme blogeista!

P.s.Ei niihin häihin sentään kuole :-) Itse selvisin viime kesänä omistani oikein kunnialla (karsin kaiken mahdollisen turhan pois ja koitin olla vaivaamatta päätäni liikaa).

Jutta said...

Maria, kyllähän se piti.. :P Mutta ei tarvi jakaa sitä montaa kertaa, paitsi tietysti jos haluat! ;)

Minulla on paha taipumus aina innostua liikaa ja kehitellä kaikkea suureellista, mutta olen yrittänyt pitää kiinni realiteeteista, mitä on mahdollista ehtiä ja mitä ei. Panu on siinä onneksi hyvä apu.

Elegia said...

Kiitoksia oikein paljon ja kumarrus tunnustuksesta! Kylläpä lämmittää mieltäni kovasti :)

Jutta said...

Elegia, olkaa hyvä vaan! ;)