Wednesday, March 4, 2009

Häätunnelmia

Häät on nyt vihdoin juhlittu. Vielä ei ole aivan kokonaan iskostunut päähäni, että olemme tosiaan naimisissa. Häähumusta toivutaan pikkuhiljaa ja uudet remonttisuunnitelmat raksuttavat jo päässä. Vielä kuitenkin vähän häiden tunnelmointia.


Juhlat vietettiin Oulussa Juhlatalo Rauhalassa.

Kukkakoristeiksi ostimme marketista reilun kaupan ruusuja. Vanhoista säilyke- ja hillopurkeista kuurattiin etiketinjämät pois. Sitten kerros lasikiviä pohjalle, vähän vettä ja ruusu paikoilleen.

Rauhala on itsessään niin kaunis paikka, että sinne riitti hyvin yksinkertaiset koristelut. Aluksi pidimme sitä liiankin juhlavana. Mutta loppujen lopuksi se oli juuri sopiva ja häistä tuli ihan meidän näköiset.


Hääkarkit tein itse. Tilasin täältä vintage-nappimuotteja ja sulatettavaa karkkimassaa ja väkersin karkkeja monta, monta iltaa. Pussitin karkkeja vielä aamukahdelta häitä edeltävänä yönä. Etiketit muokkasin teemaan ja väreihin sopivaksi. Ja tottakai myös karkkien piti olla oikean värisiä. Vähän kyllä ihmettelin tee-se-itse-vimmaani. En todellakaan ole mikään kodinhengetär, varsinkaan keittiössä, mutta jotenkin villiinnyin.

Kuvat on ottanut ihana ystäväni Eerika, joka tuli Lontoosta asti juhlistamaan meitä.

15 comments:

Nana said...

Vielä kerran onnea ja lämmin rutistus :) Ilmeisesti kaikki meni hyvin (kaikki olivat sairastelleet jo etukäteen?)! Itse tehty on aina itse tehty, varsinkin tällaisissa juhlissa se antaa paljon juhlan tunnelmaan ja etenkin tekijälle itselleen. Olet saanut aikaan kauniita ja teidän näköisiä yksityiskohtia! Miltähän se morsian muuten näytti ;)

Eija said...

Onnea, onnea vain minulta kans:) Kiva katsella hieman tunnelmakuvia ja olipas tosi kivoja nameja :)

Jutta said...

Kiitos Nana ja Eija:)

Kaikki ehtivät sairastaa ennen häitä ja muutenkin kaikki meni paljon paremmin kuin osasin toivoa. Eikä tullut mitään pahempia mokia :)

Morsian näytti aika valkoiselta ;P

Ilona said...

Onnea!

Näyttipä kauniilta. Nappinamut ovat huikea idea.

Anki said...

Paljon Onnea! Kestää vähän aikaa tottua että on naimisissa..ja että muistaa sukunimensäkin oikein jos se on vaihdettu..Kauniilta ja persoonalliselta näytti ja karkit oli tosi ihania!!

Jutta said...

Ilona, törmäsin nappikarkkeihin jossain blogissa ja ihastuin niihin heti. Olin ehtinyt pyöritellä jo montaa hääkarkki-ideaa, mutta mikään ei tuntunut oikein toimivalta. Onneksi ehdin saada ne ennen häitä, meni jo vähän tiukille.

Anki, on tässä tosiaan totuttelemista. Vaikka tavallaan mikään ei ole muuttunut, mutta silti jokin on... :)

Outo Orava said...

Onnea, onnea vaan kovasti!

Piti sitten minun mennä klikkaamaan tuota sinun hääkarkkitarpeiden nettiosoitetta... Olivat vaan niin houkuttelevia! Ja loistava idea!

En tiedä mikä minuun meni, mutta ei mennyt kuin muutama minuutti ja tilaus tuli tehtyä! Ups. :)

Jutta said...

Hei Outo Orava, minulle taisi käydä vähän samalla lailla :) Ja siellä on kaikkea muutakin jonka perään kuolaan... voih!

Inkivääri said...

Hurjan paljon onnea teille molemmille:) Ihanan näköistä kaikki ja nuo karkit aivan ihqja!

Sussu said...

Onnea miljoonasti rouvalle! Hääkarkkijuttu oli loistava.

M'man said...

Onnea, onnea molemmille :)

Jutta said...

Kiitos Inkivääri, Sussu ja M'man! :)

Täytyy muuten sanoa, että mukava että tykkäsitte karkeista, koska kukaan häävieraista ei maininnut niistä... (Paitsi ne jotka auttoivat niiden tekemisessä.) En tiedä, eivätkö ihmiset tajunneet että olin tehnyt ne itse, vai miksi...

Sari said...

Ihania tunnelmia häistänne! Noi polaroid-kuvat oli hauska keksintö, mut noi nappikarkit ihan yliveto!

Jutta said...

Kiitos Sari :) Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

PiuPau said...

Aivan ihana kuvakertomus häistä ja kodinrakentamisesta! Kiitos - tulin niin hyvälle tuulelle!! Usein ei törmää näin kekseliääseen ja viitsivään nuoreenpariin. Paljon onnea teille edelleenkin.

terv, 36 v. onnellisesti remontoinut ja naimisissa ollut :)