Tuesday, May 26, 2009

Huvilan hengessä ja pihakukkia



Monessa blogissa on jo hehkutettu Huvilan hengessä -kirjaa. Siksi minäkin hoksasin selailla sitä kun oikaisin kirjakaupan läpi. Siinä oli niin valloittavia kuvia, että se lähti samantien kotiin kanssani. Meidän koti ei ole huvila eikä sellaiseksi muutu, mutta silti kirjan huviloita on ihana ihastella ja haaveilla.

Aita on nyt pientä pätkää vaille valmis. Samalla kun Panu naputteli nauloja, minulla oli aikaa ihmetellä pihan kukkia. On kauhean jännää, kun ei yhtään tiedä mitä pihalla kasvaa. En edes erota, mikä on rikkaruohoa ja mikä istutettua. Lemmikit tunnistan (ainakin luulen tunnistavani) ja orvokit tietysti. Muista minulla ei ole tietoa.

Kuvittelin muuten, etteivät lemmikit kasva näin pohjoisessa. Olen nähnyt niitä ennen vain kuvissa ja haaveillut, että olisipa ihana jos meilläkin kasvaisi. Ja nyt niitä kasvaa pitkin pihaa.

Muru valvoo aidan valmistumista. Se taisi tajuta, että sen reviiriä rajoitetaan. Niin kaihoisasti se istui uuden aidan vieressä ja katseli toiselle puolelle.

5 comments:

Unknown said...

Mainioita valokuvia!!!

oooh, pitää tutkia kirjaa.. Iloa sinne!

Jutta said...

anni, suosittelen, se on ihana kirja. Kaikkea mukavaa sinullekin! :)

nini said...

Tuo vaaleanpunainen kukka on nimeltään Särkynyt sydän. Todella kaunis kasvi :)

Jutta said...

nini, kiitos! :) Mietinkin että olisiko tuo särkynyt sydän, kun meillä kasvoi niitä lapsuuden kodin pihalla. Mutta kun netistä katsoin kuvia, niin näyttivät aika erilaisilta enkä ollut enää varma. Mutta hyvä tietää :)

Ninnu said...

Ihana Murun kuono! :)