Monday, June 1, 2009

Myynnissä sohva


Iso köllöttelysohva saa nyt sittenkin lähteä koiranpennun ja remontin alta. Kun koiranpentu tulee, meidän täytyy kantaa sänky alakertaan olohuoneeseen, eikä sohvalle ole mitään sijoituspaikkaa. Päätimme laittaa sen myyntiin ja katsoa uutta sohvaa tilalle kun olohuoneen remontti joskus valmistuu.

Ostimme sohvan reilu vuosi sitten vanhaan kotiin ja sinne se sopi kuin nappi silmään, mutta täällä se ei jotenkin löydä paikkaansa. Kaikki ympäröivät huonekalut ovat vaihtuneet ja talon henki on niin erilainen. Minulla on vähän haikea olo, sohvalla on ollut niin mukava köllötellä.

Jos jotakuta kiinnostaa, voi kysellä lisätietoja sähköpostilla, osoite löytyy profiilistani. Sohva on siis oikeasti kulmasohva, johon kuuluu rahi, mutta me olemme pitäneet rahia kiinni sohvassa, jolloin siitä tulee tuollainen kakkosvuode. Olen aika monesti nukahtanut siihen telkkaria katsoessani. Sohva on melko leveä, 250 cm ja syvyys kokonaisuuudessaan 160 cm. Istuinosan syvyys on 80 cm. Sohva on siis L:n muotoinen vaikka ei ehkä kuvista käy ilmi.



Unohduin sitten selaamaan kuvia vanhasta kodista, kun kaivoin sohvakuvia. En ikävöi sinne takaisin, remontin keskellä iskee vain pieni haikeus. Voisi olla ihanaa, jos ei tarvisi kaivaa lautalattioita muovimattojen alta. Jos ei tarvisi miettiä erilaisia listavaihtoehtoja, seinämateriaaleja ja maalin sävyjä. Jos kaikki olisi jo valmiina... No oikeasti minusta on ihana suunnitella ja miettiä ja laittaa kaikki omannäköiseksi. Joskus vain toivon, että toteutus tapahtuisi hiukka nopeammin. Pää on täynnä ideoita, toteutus jannaa jälkijunassa!

Lisäys: sohva on nyt myyty.

10 comments:

Sussu said...

Vähän kuin minun puutarhanhoito: olisi kivaa jos olisi kukkia. Aina niitä ei vaan jaksaisi hoitaa. :)

Ettekö saa sohvaa varastoitua mihinkään siksi aikaa, kunnes se taas mahtuu olemaan paikallaan?

kakkapöö said...

onkohan sohva missä päin ja minkä hintainen? sopiiko kommentilla kysellä?

anni said...

TSemppiä remppaaan!!!

Jutta said...

Sussu, kuulostaa tutulta :)
Olemme me sitäkin miettineet, mutta emme ole löytäneet väliaikaiskotia.

kakkapöö, sohva on Oulussa ja hinnaksi olimme ajatelleet 700 euroa. Se on ostettu viime vuoden helmikuussa ja on ihan hyväkuntoinen. Uutena se maksoi 1500e. Hinnasta voidaan tietenkin vielä neuvotella.

anni, kiitos! :)

Anonymous said...

selema homma. pitää katselle vielä, tuo raha tilanne kuitenkaan ole niin häävi, mutta oli kyllä tosi herkku tarjous eikä olisi kaukanakaan. jos menee niin sitten harmiksemme menee, mutta pitää katella. :)

kakkapööpäs, eikä anonyymi said...

Anonyymi sanoi...
selema homma. pitää katselle vielä, tuo raha tilanne kuitenkaan ole niin häävi, mutta oli kyllä tosi herkku tarjous eikä olisi kaukanakaan. jos menee niin sitten harmiksemme menee, mutta pitää katella. :)

2. kesäkuuta 2009 11:29

Jutta said...

Hei kakkapöö, katsele rauhassa ja laita viestiä jos sohva vielä kiinnostaa!

Jutta said...

Hei vielä, löysin sohvan Kodin Ykkösen nettikaupasta täältä. Se on muuten samanlainen, mutta meidän sohvassa divaaniosa on vasemmalla puolella.

Elegia said...

Ihan mielettömän kauniilta näyttää kotinne! TOdella kodikasta, rakastan noita lautalattioita! Ja muuten, tuo seinäkello on juuri minun makuuni ;)

Hieno kuulla, että saitte sohvan myytyä. Joskus on vain pakko luopua, mutta onneksi tilannetta voi katsastaa myöhemmin uudestaan. Minäkin tykkäisin, että olisi oikein iso sohva, jossa voisi kunnolla löhöillä, mutta tilanpuutteen takia on tyytyminen norimikolmenistuttavaan.

Jutta said...

Elegia, kello on Panun. Itse en olisi sellaista ostanut, mutta täytyy sanoa että tykkään siitä. Meillä menee söpöily ja pääkallot sujuvasti rinta rinnan :P

On vähän haikea olo sohvasta, siihen loppuu olohuoneessa löhöilyt. Mutta eiköhän tulevaisuudessa löydy ihan kiva sohva tilalle. Minä kehitän aina tällaisia kiintymyssuhteita kaikkiin tavaroihin ja sitten niistä on vaikea luopua :)