Sunday, June 14, 2009

Raporttia eteisestä

Tässä vähän väliaikaraporttia remontin keskeltä. Eteisen syvennystä piti tasoitella ennen maalaamista. Teimme sen sanomalehdillä ja vehnäjauholiisterillä. Minusta on mukava tietää, mitä kaikkea seiniin menee. Ja yrittää että talo olisi mahdollisimman hengittävä.

Itse en ikinä saisi sanomalehtiä levitettyä tasaiseksi, mutta onneksi Panu on hyvä siinä. Meillä on kehittynyt hyvä työnjako. Minä keitän liisterit ja läiskin ne lehdille, Panu asettelee lehdet seinille. On todella onni, että Panu on hyvä kaikessa pikkutarkkuutta vaativassa, minulta menee aina hermo sellaisessa.


Kun liisterit olivat kuivuneet, maalasin syvennyksen ensin pohjamaalilla ja sitten pellavaöljymaalilla. Maali on Uulalta ja sävy on Meri. En ole ennen maalannut pellavaöljymaalia, saapa nähdä, mitä siitä tuli. Yritin ainakin hinkuttaa sitä ohueksi kerrokseksi. Vielä tarvitaan vähintään yksi kerros lisää.


Eteisen ysäri-haitariovet saivat lähteä. Komeroon tuli anno.fistä tilattu laakaovi. Tulipahan tällekin ovelle jotain käyttöä. Se ei ole samalainen kuin talon muut komeronovet, mutta parempi kuin haitariovet. Myös pitämään koirat pois pahanteosta. Olohuoneen oveksi tulee talon alkuperäinen keittiön ovi, kun Panu saa karmit valmiiksi.

Sitten piti vielä mallailla, kuinka vanha keittiön lamppu sopisi uusiin tapetteihin. Seuraavaksi pitää testata, pysyykö tapetti seinässä vehnäjauholiisterillä.

3 comments:

Unknown said...

tsemppiä remppaan! mainion ihanaa jälkeä tulee!!!

Parolan asema said...

Ihanaa katsella kun teette niin huolella ja oikeilla matskuilla :) Ihanasti hymyilyttää oikein poskesta poskeen, kestää taas hetken ettei pää poksahda kaiken maailman huviloista ja huusseista, upealta näyttää jo teidän eteisen nurkkaus!

Jutta said...

anni, kiitos!

Parolan asema, kiitos, tosi kiva kuulla :)