Sunday, July 26, 2009

Työhuone melkein valmis

Loma on ahkeroitu työhuoneen kimpussa aina kun koirat ovat antaneet. Nyt se alkaa olla melkein valmis. Lattialle täytyy jossain vaiheessa tehdä jotain, mutta se saa odottaa. Listatkin puuttuvat vielä, mutta halusin silti kantaa huonekalut sisään. On ollut niin kova ikävä kunnon näyttöä.


Niin kuin joskus aikaisemmin mainitsin, löysin uusimman tapetin alta neljä kerrosta tapettia. Rapsuttelin palan vanhinta ja toiseksi vanhinta näkyviin ja kehystin sen Panun lapsuudenkodista löytyneellä vanhalla ikkunalla. Poronsarvet löytyivät vintiltä. En ollut aivan varma ovatko ne minusta hienot vai kuvot. Mutta pienen tuunauksen ja parin maalikerroksen jälkeen olen alkanut tykätä niistä. Panu leikkasi niille puusta taustan, jonka maalasin samalla valkoisella.


Vintiltä löytyi vanha ilmoitustaulu. Maalasin kehykset valkoiseksi ja Panun avustuksella (olen itse toivottoman huono kaikessa tuollaisessa!) liimasin siihen palan vanhaa kimonoa, jonka isäni toi minulle tuliaisiksi joskus pienenä. Vähän kyllä hirvitti leikellä sitä. Olen kauhean huono luopumaan mistään. Mutta toisaalta näin se on paljon paremmassa käytössä kuin kaapin pohjalla lojumassa.


Tässä vielä vanha senkki muuttuneessa ympäristössä.

23 comments:

barbro v said...

Upea turkoosi, muutenkin tosi onnistunut kokonaisuus. Sarvet on maalattuina loistavan kitschit!

Norppis said...

aah<3 ihana huone!

Sari said...

Aivan ihana tuo teidän työhuone. Näitä kuvia katsellessa tuli sellainen olo, että hei! Ei kaiken tosiaankaan tarvitse olla valkoista! Mikä nyt kovasti näyttää joka kodissa olevan in ja mitä itsekin olen hurjana taloomme viljellyt. Miten ihanan inspiroivaa on työskennellä noin kivasti toteutetussa työhuoneessa. Rohkenisin sanoa, että on ihan sinun näköisesi huone ;-)

Niin ja pakko vielä sanoa, että: Auts! Toi Macin kone on aikas kadehdittava. Mulla oli viime keväänä collegessa Photarikurssilla käytössä varmastikin miltei samanlainen kone, vaan onko kotona...? No eih todellakaan! Joudun pyörittämään Photaria pc-muodossa ja siinä olikin alkuun opettelu, kun näppäimistöäkin käytetään ihan eri tyyliin tavallisella koneella.

Jutta said...

barbro v, minä tykkäänkin kaikesta vähän kitschistä :)

Norppis, kiitos!

Sari, olen haaveillut työhuoneen rempasta jo pitkään ja vähän niin kuin vahingossa tulin sen aloittaneeksi lomalla. Täytyy sanoa että olen itsekin tyytyväinen, mukava kun on väriä ympärillä. Pelkäsin aluksi että turkoosi pomppii silmille näytön takaa, mutta onneksi niin ei käynyt. Olin varautunut maalaaman näytön takaisen seinän valkoiseksi.

Minä hommasin macin viime kesänä ja olen tykännyt. Töissä oli mac käytössä ja kotona sellainen pc-romu että viitsi tuskin käynnistää. Rempan ajan olen tullut toimeen läppärillä ja niissähän on aina näytöt vähän miten sattuu. Tätä en ole ainakaan osannut kalibroida hyväksi.

outi said...

Hyvältä näyttää ja niin ihailtavan siistiltä! Luurankomiehiä siellä seikkailee. Mulla oli samanlainen kortti (H. Simberg, Kuoleman puutarhassa), mihin kummaan lienen hukannut sen.. Se näyttää sulla tuossa niin hienolta.

Vekarus said...

Näyttää todella upealta! Ihana väri!

Marja said...

Oi että, kyllä kelpaa työskennellä tuolla!

blume said...

Seinän väri on loistava!

Pellon pientareella said...

Kaunis ja persoonallinen huone. Aivan ihanat asiat seinillä, varsinkin tuo vanha tapetti vanhassa ikkunassa, huoh :).

Parolan asema said...

Kaunis on väri seinissä, ja aivan loistava kehystysidea vanhoille tapeteille, mä olen aivan innoissani! Erittäin style työhuone :)

Satu said...

Hei! Työhuoneesi on aivan lumoava! Kauniita värejä ja suloisia esineitä ja kuvia, rauhaisa tunnelma...ja hieno näyttö! :) Oikein kaunista.

Katja said...

Todella kiva tuo seinänväri ja ihania yksityiskohtia sisustuksessa, tykkään todella paljon! Ja tuollaisesta tietokoneesta haaveilen minäkin... :)

nooruska said...

Aivan ihana huone! Turkoosit seinät on tosi raikkaat ja kaikki pikku jutut ah.
Noi sarvet kävisi hyvin meidänkin sisústukseen, josta on tullut hyvin eläinpainotteinen. Vahingossa ;-).

Outi Loimaranta said...

Hauskalta näyttää, turkoosi on ihana väri. Mulla on ollut listalla sarvien maalaaminen valkoiseksi parin vuoden ajan, tuo näyttää niin hyvältä.

Jutta said...

Kiitos teille kaikille ihanista kommenteista! :)

Outi, tuo Simbergin kortti lähti mukaan melkein 10 vuotta sitten kun kävin näyttelyssä Ateneumissa. Löytyi sopivasti lipaston laatikosta ilmoitustaululle :)

Parolan asema, sinulta sain ajatuksen kaivella vanhoja tapetteja esiin. Että kiitos vaan :)

Nooruska, minä huomasin että meilläkin on mennyt hyvin eläinpitoiseksi sisustus. Ehkä sitten olen niin eläinrakas, en tiedä ;)

Outi Loimaranta, ei se kauhean iso vaiva ollut maalata noita ja muutti sarvien ilmeen ihan täysin.

Mari said...

Hienolta näyttää! Ja kivoja ideoita paljon:)

Ainosofia said...
This comment has been removed by the author.
Ainosofia said...

Otetaanpa uusiksi...

Todella kaunis työhuone.
Ihania ideoita täynnänsä :)
Poronsarvet, tapetit kehyksissä.
Värit ovat kohdallaan.

Teillä on oikein kaunis koti!

Jutta said...

Kiitos Mari ja Ainosofia! :)

Mrs.French said...

your blog is stunning....I can't get enough...xo t

Jutta said...

Thanks so much, Traci! :)

Doubles said...

Mä jäin tuijottamaan tuota ihanaa maatuskaa :) Upea! itselläni on yksi venäjältä tuotu, käsin maalattu josta pidän paljon. Mistäs tuollaisia voisi saada?

-Suvi

Jutta said...

Hei Doubles, se on tuotu Prahasta 10 vuotta sitten. Silloin siellä näki paljon maatuskoja, en tiedä miten enää... Pitkähkö ostosreissu täytyy tehdä siis ;)