Monday, March 29, 2010

Kootut murut sairastaa / Under the weather



Meillä on viikonloppu mennyt sairastellessa, koko perhe minä mukaanlukien on ollut sen verran huonona, että tämän maanantain aamukahvit ja piirustelut jäävät väliin. Pahoittelen. Mansikki piti viedä perjantai-iltana eläinlääkärin päivystykseen, koska sillä oli jalassa haava joka tulehtui. Minä olin itse sängyn pohjalla kuumeessa, eikä Panu saa selän vuoksi edelleenkään taluttaa koiria tai tehdä paljon muutakaan. Onneksi meidän isä lähti mukaan avuksi. Nyt olemme kaikki jo paremmassa kunnossa, eli ei syytä huoleen. Ja se täytyy sanoa, että on ollut aivan mahtavaa, kun meidän isä ja Panun ihanat kaverit ovat olleet apuna nyt kun Panu on sairaslomalla. En tiedä miten olisimme pärjänneet ilman heitä, olen valtavan kiitollinen.

Mutta - minulla on teille pieni yllätys tulossa. Mansikin synttärit olivat eilen (minun pikku vauvani on jo vuoden!), mutta niitä ei ehditty viettää ajallaan. Niitten kunniaksi minulla on jotain pientä varastossa, mutta kerron siitä vähän myöhemmin. Sillä aikaa käykää Sussun blogissa osallistumassa hulppeiden pöllöjen arvontaan!

Our whole family has been feeling under the weather for the last couple of days so unfortunately I'll have to skip Monday Morning Coffee and Sketch this week. Mansikki had a wound in her leg that got infected and had to go to the vet Friday night. I was home in bed with temperature and Panu still can't walk the dogs or do much anything because of his back. Thankfully my father was here to help. We are all feeling better now, so you don't need to worry. And it has been great that my father and Panu's friends have been helping us now that Panu is on sick leave. I don't know how we would have managed without them.

But - because it was Mansikki's birthday yesterday (yay! my baby's one year old already!!) I have prepared a little something for you. I will try to finish it tonight so come back tomorrow to check it out.
See you, and I hope you have a wonderful Monday!

16 comments:

RuusuLiisa said...

Onnea 1vuotiaalle ja koittakaa parantua!

Tiia said...

No voi, koittakaa ny parantua siellä... Ja onnea Mansikille! Iso tyttö jo ;)

Heidi - Suklaamarenki said...

Hauska kuulla, että tervehtymisen merkkejä on ilmassa :) Oikein paljon onnea Mansikille!

Parolan asema said...

Hyvä kuulla että parantumaan päin ja voiton puolella, toivottavasti tervehdyt pian!

Ilse said...

Onnea ja pikaista paranemista! On kura katsoa omaa koiraa sairaana... mutta kuuluu olevan jo voiton puolella. Meillä myös, tikit poistettiin aamulla.

Georgianna said...

I hope today is a good one for you, Jutta, and that you all feel better fast! xo – g

bubble said...

Pikaisia paranemisia sinne kaikille muruille! Itsekin vietän sairaslomaa koko viikon, sitkeä flunssa..

Inka said...

Voi teitä, pikaista paranemista koko konkkaronkalle!
Niin ja onnittelut 1-vuotiaalle :)

Pia said...

Voihan sentään. Paranemisia, ja onnea synttärisankarille! ;D
näitä maanantain luonnoksia oikein odottaa, harmi että jäi väliin! kiinnostavaa seurata, kun joku tekee jotain tiettyä asiaa säännöllisesti :)
Oma maanantai-aamu alkaa myöskin kahvikupposella, mutta siinä samalla katsastelen uutisotsikot ja omat blogilempparit läpi. Ei tunnu niin ankealta alottaa viikkoa jollain rennommalla tavalla =)

Pia said...

...ai niin, ilmeisesti identiteettikriisistä kärsivänä joutui blogin osoite ja sisältö taas vaihtoon :D Kolmas kerta toden sanoo?
nykyisin raapustellaan osoitteessa http://arjenmurusia.blogspot.com/ :)

Krisu said...

Onnittelut ja satapäin rapsutuksia mansikille ja kaikille paranemista!

Nalle said...

Onnea Mansikille ja paranemisia!

Lotta ja Tuisku said...

Onnitteluhaukahdukset ja rapsutukset Mansikille! Niin se aika rientää ja pennut kasvaa. :) Paranemisia teille.

one sydney road said...

So sorry to hear that you've not been feeling well. Glad to hear everyone is on the mend though! Looking forward to your sketch next week!!

Jenni said...

Tää on niin kiva tää sun blogi ja flunssakin kun vaivaa siellä niin perinteinen blogitunnustus on kolmannessa kerroksessa osoitettu Ouluun!

humu said...

Sinulle on yllätys blogissani.