Friday, March 6, 2009

Häätunnelmia osa II


Kuvat Jaani Föhr

Häätunnelmissa jatketaan vielä... Nana kyseli, miltä morsian näytti. No morsianhan oli pukeutunut yllättävän perinteisesti, huntu ja kaikki. Voin sanoa, että alunperin ei ollut tarkoitus. Mutta kävi vain niin, että ystäväni löysi tämän puvun, ja ihastuin siihen heti kun sain päälleni. Sitten myyjä lykkäsi päähäni hunnun ja olin myyty. Ei kai siinä auttanut enää muita kauppoja kierrellä. Tämä oli toinen jossa kävin.

Viralliset hääkuvat otti taitava, taitava Jaani Föhr. Ne otettiin Oulun vanhan voimalaitoksen edessä. Ihastuimme vanhoihin rakennuksiin ja graffiteihin, kun kävimme etsimässä kuvauspaikkaa. Pakkasta oli kymmenisen astetta, mutta tokihan morsian sellaisen kestää. Varsinkin kun lämmikkeeksi tarjoiltiin hieman Fresitaa.

Tämän kuvan otti kaasoni

Vastapainoksi perinteiselle hääpuvulle olisin halunnut sotkuisemman tukan ja meikin. Ilmeisesti en ilmaissut itseäni tarpeeksi selkeästi, koska aika siistit niistä tuli. Mutta olin ihan tyytyväinen lopputulokseen joka tapauksessa.

Morsiuskimppu tilattiin ihan kukkakaupasta. Olisin halunnut jonkun ihanan vaaleanpuna-vihreän hörsellyksen, mutta se olisi ollut varmasti liikaa puvun kanssa (nyyh). Niimpä tilasin mahdollisimman yksinkertaisen ruusukimpun tummanpunaisilla ruusuilla. Kukkaistytöille tuli pienet pyöreät kimput kaksivärisistä neilikoista, suurinpiirtein samanvärisistä kuin juhlapaikan kukat.

Kuvat otti Eerika

Vieraskirjana meillä oli valokuva-albumi, johon kuvattiin vieraista polaroidit. Koska perinteisiin suomalaisiin häihin kuuluu kesä ja koivumetsä, minä ja kaaso maalasimme koivikkotaustan, jonka edessä poseerata. Panu liimaili pari iltaa kulmia albumiin, niin että vieraat saivat otattaa kuvansa ja pääsivät samantien kiinnittämään kuvat ja kirjoittamaan terveiset. Illan pidetessä kuvat ehkä vähän paranivat... Ainakin rentoutuivat :)

11 comments:

Inkivääri said...

Kaunis on morsian kuin kesäpäivä tai suomalainen koivumetsä ja tummanpunaiset ruusut aivan ihanat, niistä tulee mieleen suuri ja hehkuva rakkaus ja sulhasella komea ponnari:) Tosi ihana idea tuo kuvavieraskirja ja kaikki muutkin ideat.

maijja said...

Ihana tuo polaroid-vieraskirja! Ja muutenkin kaikki ihanaa, vau.

Nana said...

Oi kiitoskiitoskiitos tästä postauksesta! Aivan ihanan kaunis morsian olet (vai pitääkö sanoa olit)! Ja kuten Inkivääri ja Maijja totesivat, mahtava idea tuo vieraskirja :) On varmasti ollut teidän näköisenne persoonallinen hääjuhla! Nyt uudestaan kuvia katselemaan...

Anki said...

Kaunis morsian..:) Ohh kun muistelee omaa hääpäivää niin oli se raskas ja pitkä päivä mutta kuitenkin ihana,ikimuistoinen päivä!

Anonymous said...

Ensimmäinen kuva on ihastuttuttava!
Tuollaiset häät minäkin tahtoisin. Käyn blogissasi kurkkimassa silloin tällöin ,mutten aiemmin ole kommentoinut. Nyt oli pakko laittaa palautetta.
Innostuin kovasti noista nappeista ja nyt pohdin tilausta tuohon herkkupuotiin. Millaiset postimaksut olivat? Entä menikö tullia? Ja kauanko toimituksessa meni? Kiitos jos jaksat vastata!

onnitellen ja kysellen Tuittu

M'man said...

No mutta haatunnelmissa saakin elaa....ooooikeeeein pitkaan viela jalkeenkinpain :)

Voi kuinka kaunis morsian - ihanat hiukset sinulla on!

Tuo graffitiseina valint atuossa taka alalla kuviin on aivan POP!

Mukavaa, rakastunutta, ensimmaista viikonloppua rouvana ;)

Susanna said...

Ja nuo tumput on ihan parasta kaikessa! Suloinen, kaunis morsian.

Jutta said...

Inkivääri, välitin terveisesi sulhaselle :P Hän haluaisi leikata ponnaria paaljon lyhemmäksi, minusta sitä saisi tasoittaa ihan vain pikkiriikkisen. Jos sitäkään ;)

Maijja, kiitos :) Ja kiva kun jätit kommentin!

Nana, polaroidit olivat kyllä menestys. Siellä salama räpsyi, varsinkin loppuillasta :)

Anki, oli se tavallaan raskas, kun aamusta asti liikenteessä ja yötä myöten juhlia. Mutta yllättävän mukavaa oli silti, luulin stressaavani enemmän ...Ihana päivä :)

Hei Tuittu, ja kiva kun jätit kommenttia. Mukava tietää, kuka täällä käy :)

Tuolla sai valita kolmesta eri postitustavasta. En muista tarkkaan mitä meillä maksoi, meillä oli aika painava paketti (reilut pari kiloa). Otimme sen keskimmäisen vaihtoehdon (6-10vrk) koska meillä oli aika kiire, mutta kesti siinä silti reilut 2 viikkoa. Postimaksuja voi testailla ja vertailla ennen kuin tekee lopullisen ostopäätöksen.

Tullia meillä ei mennyt. Se riippuu tilauksen arvosta. Olikohan raja 150 euroa? En ole varma, kannattaa varmaan tarkistaa jos tilaa isompia satseja.

M'man, tunnelmissa edelleen :)

Me ihastuimme tuohon graffitiseinään heti. Menimme etukäteen katselemaan kuvauspaikkoja Rauhalan vierestä. Olimme ajatelleet kuvat Rauhalan edessä, koska se on kaunis vanha rakennus ja Ainolan puistoon vievällä vanhalla puisella sillalla. Mutta kun näimme graffitiseinät, niin päätimme että sinne mennään :)

Sussu, tumpuista tykkään minäkin. Panun äiti teki ne minulle joululahjaksi.

Sari said...

Oi miten ihania kuvia ja hyvä idea tuo hääkuva graffitit taustalla. Samoin tuo polaroid-idea, joka on selvästi nyt sun oma juttusi!

Hih, miehesi tukka näyttää muuten ihan samanlaiselta kuin mieheni hiukset nuorempana... ;-) Olette kaunis pari ja näytätte niin kovin nuorilta ja onnellisilta!

Ihana hääpäivä ja monta mukavaa muistoa! Kiitos, kun jaoit tunnelmia kanssamme!

Sari

Eija said...

Aivan ihanat tunnelmakuvat, ihan kuin tuo talvi olisi vain hieno lavaste:) Onnea vielä kerran molemmille !!

Jutta said...

Sari, olen kyllä nyt aaaivan rakastunut polaroideihin... Haaveilen sellaisesta paremmasta mallista. On niissä polaroideissa vaan jotain taikaa :)

Miehelläsi on ollut tyylikäs tukka! ;)

Hih, kiitos Eija :)