Wednesday, May 6, 2009

Lautalattia ja tulviva kellari

Eilen oli jännityksentäyteinen päivä. Kotiin tultuamme Panu huomasi, että kellarin lattia tulvii. No, tulviminen on ehkä liian dramaattinen sana, mutta lattialla oli kuitenkin monta senttiä vettä. Seurasi soittelukierros ja vierailu naapurilla. Kellariin nousee kuulemma kosteutta joka kevät näihin aikoihin (ei ihmekään että kaikki puuosat kellarissa olivat lahonneet ja homehtuneet). Näin pahasti sitä ei ennen ole ollut. Ilmeisesti salaojaputki on tukkeutunut ja se pitää puhdistaa. Ihmetyttää vain, että eikö salaojitus ole tehty juuri siksi että kosteus pysyisi poissa kellarista. Onkohan se sitten tehty väärin? No, nyt aiomme soittaa salaojitusfirmaan ja puhdistuttaa putken.


Kun tämä draama oli saatu suht hoitoon, jatkoimme alkuperäisen suunnitelman mukaan. Revimme eteisen lattiasta ja portaista muovimatot pois. Alta paljastui aivan hyväkuntoinen lautalattia! Makuuhuoneen perusteella arvelimme että sielläkin olisi lautalattia, mutta pelkäsimme, että missä kunnossa se olisi. Se on kuitenkin ollut peitossa melkein 50 vuotta.


Portaat olivat vielä iloisempi yllätys. Olimme kurkkineet muovimaton alle ja nähneet että alla on lautaportaat. Muovimatto oli kuitenkin liimattu portaaseen rumalla, paksulla ruskealla liimakerroksella ja mietimme miten liimakerroksen saa irti puusta. Mutta portaan päälle olikin naulattu ylimääräinen levy ja muovimatto oli liimattu siihen. Portaatkin tarvii siis vain hioa, kitata ja maalata uudestaan. Oi onnea :)

Parolan asemalla on muuten aivan ihastuttava arvonta. Mainostan sitä nyt silläkin uhalla, että omat voitonmahdollisuuteni kutistuvat entisestään. Vaikka samapa tuo, minulla on maailman surkein arpaonni. Kerran olen voittanut, Veteraaniarvasta matkakengänkiillotussienen. Nyyh...

7 comments:

Anonymous said...

ihanat kengät, saanko kysellä mistä? :)

Jutta said...

Ostin kengät pari vuotta sitten muistaakseni Spirit Storesta.

Pellon pientareella said...

Toivottavasti saatte kellariasian kuntoon. Hieno juttu tuo lautalattia muovimaton alla, upeata!

millam said...

Huh, toivottavasti saatte vesiasian kuntoon! Kengät on kyllä ihanat!

Jutta said...

Pellon pientareella, lautalattia oli tosi mahtava yllätys. Kellarissa vesi on jo onneksi laskenut vähän, vaikka putkia ei ole vielä puhdistettu.

millam, kellari ei tulvi enää niin pahasti, mutta putket täytyy vielä puhdistaa. Tällä seudulla ne kuulemma tukkeutuvat helposti.

Elegia said...

Siskolla ja hänen miehellä kävi sama juttu kellarin kanssa. He tekivät uuden salaojan ja nyt sen pitäisi olla kunnossa.

Jutta said...

Elegia, voi olla että joudutaan samaan. Nyt toivotaan että pelkkä putkien puhdistus riittää, ettei tule kallis lasku. Talon myyjä on onneksi kauhean mukava ja reilu, tuli heti paikalle auttamaan ja ihmettelemään ja lupasi että katsotaan sitten, miten laskut menevät.