Tuesday, June 23, 2009

Eteinen




Tässä jo pieni vilautus eteisestä. Listat eivät ole vielä paikoillaan, mutta en millään malttanut odottaa sinne asti. Panu hoiti suurimman osan tapetoinnista, minä en ikinä olisi saanut kuvioita kohdistettua noin hyvin. Seinät ovat todella mutkikkaat ja epätasaiset. Alkuperäiset pahviseinät, ei mitään kipsilevyjä.

Kaikki eteisen sisustukset ovat vanhoja, kirppikseltä tai netistä. Naulakko tuli talon mukana. Uutena ostettiin vain lamppu, se hankittiin vanhan kodin keittiöön Kodin Ykkösestä.

Näitä naulakkoasetelmia on ollut jo vaikka missä, mutta minunkin piti päästä tekemään omani, kun sain naulakkosyvennyksen valmiiksi. Maalasin siihen kaksi kerrosta pellavaöljymaalia. Minusta se olisi kaivannut kolmannenkin, mutta maalin kuivuminen kesti niin kauan ettei ollut aikaa.

Vähään aikaan naulakossa ei sitten roikukaan mitään oikeasti. Mansikki on osoittautunut sellaiseksi rettelöitsijäksi, että saa nähdä mitä talosta on jäljellä sen aikuistuttua. Mutta, kun näen kuinka onnellinen Muru on Mansikin kanssa leikkiessään, annan anteeksi tuhotun kukkapenkin ja jos tarvii, voin vaikka remontoida talon kahteen kertaan. (Toivottavasti en kuitenkaan joudu!)

16 comments:

barbro v said...

Ihania värejä! Ja huimaa osaamista minunlaiselleni "värivammaiselle", jolle on olemassa vain yksi väri kerrallaan - kaiken täytyy olla kuin samasta purkista maalattua. Hento vihreä, sininen ja persikka kuulostaa minulle jo aivan liian hurjalta, mutta toimii!

maijja said...

Kauniin värinen tuo naulakon tausta, ihana! Ja nättiä muutenkin :)

Pellon pientareella said...

Sinulla on kuvataiteilijan sisustus, itse en osaisi/uskaltaisi noin "rohkeita" (kirkkaat värit ja kuviot) ratkaisuja. Kaunista on. Voi kunpa Mansikki ei nyt ihan laittaisi valmistuneita osia remonttiin. Kiva kun Muru tykkää! :) Mites Mansikin kanssa on muuten mennyt?

Blume said...

Kaksi viimeistä kuvaa ovat aivan ihastuttavia! Ihanan tunnelman olet saanut aikaiseksi :-)

Jutta said...

barbro v, kiitos! Minä tykkään käyttää vahvoja värejä vaatteissa, mutta sisustuksen suhteen olen arempi. Mutta ajattelin että täytyy testata kun ensimmäistä kertaa on oma koti, jota saa laittaa ihan niin kuin haluaa. Mantralla että jos menee pieleen, voi aina maalata päälle ;)

maijja, Blume, kiitos!

Pellon pientareella, kuvataiteilijuudesta joskus haaveilin, mutta päädyin "oikeisiin töihin" :)

Mansikin kanssa on mennyt mukavasti. Eilen näytti että se pistää kaikki paikat uusiksi, mutta tänään ottanut rauhallisemmin ja jyrsinyt enimmäkseen sallittuja paikkoja. Mutta näyttää kotiutuneen ihan samantien ja Muru tykkää :)

Katja said...

aivan ihanat värit! ja eläinten kanssa se sisustaminen on vähän sellaista että vaikka kuinka ihanaa laittaa, täytyy tottua siihen ajatukseen että saattaa joutua laittaa jonkin ajan päästä uusiksi tuhotöiden jälkeen... :D Me ostettiin just uusi matto tällä viikolla ja kerran on jo sen jälkeen kissa siihen ehtinyt oksentaa, onneksi ei jäänyt tällä kertaa isompi jälki! ja niitä raapimajälkiä löytyy joka paikasta... Mutta on ne lemmikit silti sen arvoisia :)

bubble said...

En oo nähnyt mitään näin sympaattista vähään aikaan :) Värit ja niiden yhdisteleminen tavalla, joka ei varmaan monelle tulisi mieleen. Ihanaa!

Jutta said...

Katja, jotenkin Mansikki tuntuu löytävän juuri ne paikat, mihin ei saisi koskea. Olohuoneen tapeteilla ei olisi niin väliä vaikka vähän repisikin, mutta ne eivät tietenkään kiinnosta ;)

Juu kyllä sitä saa tottua että hampaan- ja kynnenjälkiä löytyy milloin mistäkin. Pihan istutuksille sanoimme hyvästit, kun Murun ja Mansikin mielestä ne ovat parhaita väijymis- ja leikkimispaikkoja... Unikkoja yritän vielä varjella. Mutta on se tosiaan sen arvoista :)

bubble, kiitos! :)

Merja said...

Suloinen eteinen!

Mulla hirveästi syyhyää sormet, olen hankkinut siirtolapuutarhamökin ja haluaisin sinne laittaa jotain tapettia.. Kun nyt ensin pääsisi näkemään koko mökin :)

Jutta said...

Merja, voin uskoa! On se suunnittelu ja remontointi niin hauskaa hommaa ja ihania tapetteja on vaikka kuinka.
Niin ja onnittelut mökin johdosta!! :)

Niina said...

Tuo tapetti on tosi kaunis. Kaunista on muutenkin :)
Minä tykkään kovasti!

Elegia said...

Ihan mielettömän persoonallista ja kaunista, olen ihan mykistynyt. Saako udella, mistä tuollaista tapettia oikein saa? Todella rohkea, mutta kaunis. Lopputulos on kuitenkin hillitty ja tuo värimaailma on aivan ihana. Olette kyllä tosi taitavia remppaamaan ja suunnittelemaan.

Jutta said...

Kiitos Niina! :)

Elegia, tapetti on Osborne&Littlen Grove Garden. Tilasin sen Oulusta Decorasta, mutta sitä saa ainakin Lauritzonilta ja ilmeisesti myös Stokkalta (näin olen ainakin kuullut). Täytyy myöntää että vähän jännitti, tuleeko eteisestä liian villi, kun tapetoimme tuolla kaikki seinät. Mutta itse ainakin olen ihan tyytyväinen :)

Ilona said...

Ihana! Tästä eteisestä ei vaan voi käyttää mitään muuta adjektiivia, ihana kuvaa sitä täydellisesti.

Bullukat said...

Fantastisen näköistä. Rakastan värejä.

Jutta said...

Kiitos paljon, Ilona ja Bullukat! :)