Friday, May 15, 2009

Lattiamaaliongelma


uutta ja vanhaa

Eteisen ja portaiden muovitapetit ovat irronneet aivan yllättävän helposti. Suurin osa irtosi ihan vain repimällä, suurina palasina. Osa on pitänyt kostuttaa tapetin irrottamiseksi. Samalla ratkesi se, mitä tehdään seinille, joihin ei tule tapettia. Alta löytyi vanha maalattu pahvi. Samanlainen on keittiön seinässä. Minusta sen pintakuviot ovat kauniita, enkä halua peittää sitä millään.

Ainoa ongelma ovat kuvissakin näkyvät kitatut läntit, joilla on paikkailtu kolhuja. Myös nurkat ovat valkoisen pakkelin peitossa. Täytyy keksiä keino saada ne tasaisiksi. Ne ovat siis kauhean säröiset. Muutenhan en usko, että seinässä näkyvät epätasaisuudet kauheasti haittaavat, ne kuuluvat vanhan talon henkeen.

Seinät aiomme maalata pellavaöljymaalilla (samanvärisellä kuin paljastuneet seinät). Lattiaan suunnittelimme vaaleanharmaata Permoa. Mutta nyt olen lukenut paljon lautalattian maalaamisesta pellavaöljymaalilla ja pääni on ihan sekaisin. Ilmeisesti lattiankin voi maalata pellavaöljymaalilla ja se olisi hengittävämpi kuin Permo. Osa suosittelee lakan lisäämistä maaliin kestävyyden parantamiseksi, osan mielestä se poistaa hengittävyyden. Joidenkin mielestä lautalattia hengittää laudanraoista, vaikka sen maalaisi Permolla. Nyt en enää tiedä, mitä ajatella. Olisi kiva tietää, millä lattia on alunperin maalattu ja maalata se sillä, koska se on kestänyt hyvin jo yli 50 vuotta.

11 comments:

.Nekku. said...

Miten olis Uulan puulattiamaali? http://www.uula.fi/suomeksi/puulattiamaali.html

Pellon pientareella said...

Mun 30-luvun talon lattiassa on Permoa, vintillä on vanhoja purkkeja. Olen aika varma, että jos ilmanvaihto on kunnossa, Permo on oiva vaihtoehto, jos se kerran on kestänyt vuosikymmeniä muissakin taloissa. Lakkaa en sekoittaisi missään nimessä, varmasti vie hengittävyyden ja antaa varmaankin kiiltoa (ja ainesosia), joka ei kuulu aikakauden maaleihin. Permoa kai Rakennusapteekki (entä Museovirasto?) suosittelee? Pitää vain muistaa oikeasti (mulle vaikeaa...) maalata se eka kerros tarpeeksi ohennetulla maalilla.

Uulan tuotteisiin en kokemukseni ja lukemani perusteella luota samalla tavalla kuin esim. Osmo Coloriin. Tosin ajattelin kokeilla Uulan uutta sisämaalia. Uulan öljymaalista en tykännyt. Nyt ei tosin puhuta siis lattiamaaleista. Osmo Colorin talomaali on muuten ihan sikahyvä maali, sopii sisään ja ulos, myrkytön ja ei halkeile vaan nätisti kuluu pois, hitaasti. Ei tosin lattioihin sekään.

Jutta said...

Hei Nekku, siitä luin myös, se taitaa olla suurinpiirtein samanlaista kuin Permo.

Pellon pientareella, en tiennyt että Permo on niin vanha maali :) Täytyypä tosiaan lukea mitä Museovirasto asiaan sanoo, meillä on lainassa Museoviraston korjauskortisto. Ehkä siellä mainitaan asiasta.

Miksi et tykännyt Uulasta? Olin ajatellut Uulalta tilata pellavaöljymaalin, eikö se olekaan hyvä? Meillä makuuhuoneen lattiat on maalattu Permolla ja seinät Uulan Into-maalilla. Mutta ne ovat olleet paikoillaan vasta joitain kuukausia, joten käyttökokemusta ei vielä oikein ole.

Osmo Colorista en ole ennen kuullut, täytyypä googlettaa.

Pellon pientareella said...

Uulan pellavaöljymaali kesti ihan älyttömän kauan kuivua, monta päivää. Lisäksi se jotenkin kellastui valossa kuivuessaan, ja taisi olla vähän jotain kupristumisongelmiakin tms. Ehkä maalasin liian paksulla, paljon mahdollista. Mutta jotenkaan en tykännyt myöskään maalata sillä. Maalasin ikkunalistoja.

Uulan keltamullasta en ole varma, onko se aiheuttanut ongelmia talon hirsiseinässä, tuntuu että ulkohirsiseinä on mennyt huonoon kuntoon viidessä vuodessa; kun ostin talon, oli hirsi paljon kovempaa ja talo vasta maalattu Uulalla. Tiedä häntä. Ihan kuin olisin lukenut Uulasta keskustelupalstoilla negatiivisia kokemuksia muutenkin - mutta tämä on nyt vain tällaista "mutu"-tietoa, ei faktaa. Kysyin muuten Uulalta sitä sisämaalin sävytystä, eikös teillä tullut väärät sävyt? Sieltä vastattiin, että Uulan omaa värikarttaa ei voi käyttää sävytykseen, vaan sävy tulee valita Tikkurilan värikartasta. Mielenkiintoista sinänsä. Jos haluat, voin laittaa ao. mailin sinulle tiedoksi. Kyselin näet kaikkea muutakin mahdollista Intosta.

Uulan vastauksesta:
> Yleensä olemme suositelleet Inton kohdalla asiakkaitamme
> valitsemaan sävynsä
> Tikkurilan symphonyn värikartasta. Jälleenmyyjämme tekevät
> sen aina harmonyn
> kaavalla.

Osmo Colorin talomaalia käytin ikkunoihin ja aion itse asiassa sillä maalata lähes kaiken mahdollisen johon se sopii, ulkokalusteista lähtien. Maalasin huonosti (ei käytännössä lainkaan) hiotun vanhan puutarhapöydän jossa oli lakkaa päällä huvikseni Uulan talomaalilla pari vuotta sitten. Pöytä on ollut talven ulkona (hmm, hyi minua). Pinta on ihan hyvä vielä, vähän maalia on "häipynyt", mutta ei mitään hilseilyä tms. Eli liituuntuu tavallaan pellavaöljytyyppisesti. Tutustu ihmeessä. Lisäksi valkoinen sävy on miellyttävä luonnonvalkoinen. Uulan vettä hylkivää peittävää puuvahaa (perinnesävyjen luonnonvalkoinen) laitoin keittiön välitason paneeliin kolme kerrosta, siitäkin tykkään kovasti.

Jutta said...

Hei Pellon pientareella, jos vaan viitsit lähettää sen minulle niin olisi mukava lukea lisää Intosta. Osoitteeni on kootutmurut@gmail.com.

Me valitsimme värin muistaakseni jostain Teknoksen värikartasta, hyvä tietää että se pitää valita tuosta. Minä kuvittelin että tarkimmin osuu oikeaan, jos valitsee Uulan värikartasta. Mutta Tikkurilan koneella taisi tosiaan sekoitella niitä.

Sitä lilaa Intoa oli minusta mukava maalata, valkoinen oli aika paksua. Jälkeenpäin hoksasin purkin kyljestä, että sitä olisi voinut ohentaa vedellä. Mutta olenkin aivan vasta-alkaja näissä remonttihommissa :)

Jenna said...

öhö, ihana blogi, sulla on! kaunista valoa!

Parolan asema said...

Pellavaöljymaali kuivuu hitaasti jos se ei saa valoa, siis eritoten auringonvalo saa sen kuivumaan erittäin nopeasti. Sillä maali kuivuu pelkistymällä, pimeässä se ei kuivu ollenkaan, eli valot vaikka jättää päälle jos ei tilaan tule luonnonvaloa.

Samojen ongelmien kanssa ollaan toilailtu ja menty ihan yhtä sekaisin. Permo on kuulemma jo 30-luvulla, sitä saa Rakennusapteekista ainakin oikealla pigmentillä sävytettynä ja muualla se väritetään väripastalla joka ei anna kyllä yhtä hyvää tulosta. Permonkin kanssa lattia tosiaan hengittää lattian raoista, pitkään Rakennusapteekin myyjän kanssa tästä keskusteltiin, heillä oli molempia Permoa ja pellavaöljymaalia käytetty lattioissa. Joten siinä teidän lattiassa saattaa kyllä olla Permoakin, alapohjan hengittävyyshän se kaikkein olennaista on, jos on pärjännyt muovimaton alla hyvin, en usko että se voi nyt täysin pilalle mennä. Pellavaöljymaali on kyllä siitä vaativampi, kun tarvitsee tarpeeksi ohuesti maalatut kerrokset, jos vähänkin liian paksusti levittää, tulee nahkistumista ja värimuutoksia. Pellavaöljymaali kuluu kauniisti, niin kyllä myös Permokin, pellavaöljymaalin kovettuminen lattiapinnassa vie vaan helposti sen kuukaudenkin ennen kuin sinne voi ainakaan painavia huonekaluja siirtää päälle. Olen tullut siihen tulokseen että varmaan kokeilemme kumpaakin eri huoneisiin, ja katsomme kuinka materiaali käyttäytyy :) Nyt sivumakuuhuoneeseen tulossa Rakennusapteekista hankittua juuri oikean sävyistä Permoa.

Pellon pientareella said...

Laitoin sen sähköpostin sinulle Jutta. Kiitos Parolan asemallekin hyvistä lisävinkeistä.

Jutta said...

Jenna, moi ja tervetuloa! :)

Parolan asema, kiitos kun jaksoit vastata perusteellisesti! Minä luulin että pellavaöljymaali kuivuisi nopeammin kun Permo, siksikin siitä haaveilin. Ainakin meillä Permon kuivuminen kesti aika kauan. Lattiaan tuli jälkiä kun luulimme sen jo kuivuneen ja menimme jatkamaan remonttia. Tosin remontoimme talvella ja makuuhuone oli melko kylmä ja vetoisa, ehkä se hidasti maalin kuivumista.

Vanha eteisen maali on kulunut todella kauniisti ja kiiltää himmeästi. Se ei näytä Permolta, mutta tietenkin osaan verrata sitä vain uuteen Permoon. Tuo on kuitenkin varmaan 50 vuotta vanhaa.

Se on kyllä totta, että jos lattia on säilynyt noin hyvänä tiiviiden muovikerrosten alla, luulisi sen kestävän Permonkin. Ei siitä yhtä tiivistä saa tekemälläkään.

Pellon pientareella, kiitos vielä sähköpostista. Vastasinkin siihen jo :)

Anonymous said...
This comment has been removed by a blog administrator.
punainen tupa said...

Meillä vanha hirsisauna jota olemme mahdollisimman perinteisin tavoin kunnostaneet.

Olen tutustunut Uulan pellavaöljymaaliin, petrooliöljymaaliin ja lattiamaaliin. Uulan lattiamaali ei ole liuotin vapaata pellavaöljymaalia vaan vain osa siitä on keitettyä pellavaöljyä vernissaa. Ulkopinnat olemme punamullanneet Eko-eskon keittomaalilla.

Ulko-ovi kunnostettiin perinteisellä vernissasta keitetyllä pellavaöljymaalilla jossa ei ole liottimia. Maali on hidas kuivumaan mutta ulkona aurinkoisella kelillä maali kuivuu noin 4 päivässä/kerros. itse en ohenne maalia liottimilla niin kn Uulan ohje käskee tehdä vaan maalaan erittäin ohuelti. Pellavaöljymaalia voi myös ohentaa keitetyllä pellavaöljyllä mutta ei tavallisella pallavöljyä. Maalata kannattaa ulkona kesällä ja valita viikko kun ei ole sadetta tiedossa.

Petrooliöljymaali kuivuu erittäin nopeasti (päivässä tai kahdessa) ja peittää erittäin hyvin mutta sisältää liottimia ja käyttö ei ole niin mukavaa johtuen noista höyryistä. Maali voitti TM-vertailun. Erittäin himmeä - ei mielestäni sovellu oviin tai ikkunoihin.

Uulan erityisesti lattioille tehtyä maalia olen myös käyttänyt ja sanoisin että maali kuivaa kyllä siinä missä Permokin mutta aina kun puhutaan pellavaöljymaleista pitää tilassa olla lämpöä min.15c ja valot päällä ympäri vuorokauden.

Pidän myös noista Uulan sävyistä. Itse maalasin lattiat Naavalla ja mielstäni tuli todella hieno. Olen myös nähnyt Jäkälä ja Syksy- sävyt luonnossa lattiassa ja ovat erittäin hyvännäköisiä.

Mitä paksumpia kerroksia maalaat sitä hitaampaa on kuivuminen. Liian paksu kerros voi myös kuivuessaan rypistyä. Paksu ja erittäin kova "lakka"pensseli on paras maalaamiseen - ei siis mikään ohut euron keinokuitupensseli josta lähtee karvoja kun tahkot tiukkaan sivellen tuota öljymaalia.

Lopullinen maalin kovettuminen voi kestää useita viikkoja tai jopa kuukauden ennen kuin raskaat huonekalut voi tuoda tilaan. Kuivumiseen vaikuttaa tilan lämpö, vuodenaika ja tilaan tuleva luonnonvalon määrä tai päällä olevan valaisimen teho.